Japa® 405

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Lataa esite

Tuotevideot

Japa® 405 on on varustettu koneen toimintoja reaaliaikaisesti mittaavilla ja ohjaavilla sensoreilla. Kone optimoi automaattisesti toimintaansa työstettävän puun mukaan ja uusi Japa® 405 soveltuu tästä syystä erityisen hyvin kaikenkokoisille puille.

Uutuudessa on myös datayhteys, jonka avulla tehtaalta saadaan tarvittaessa muodostettua koneeseen yhteys, esimerkiksi päivityksiä varten. Uutuusmalli on sopiva polttopuukone metsäalan ammattilaiselle.

Kaksi eri halkaisumenetelmää ja patentoitu Perfect Clean™ -puhdistusjärjestelmä takaavat eri kokoisten puiden halkaisun sujuvan entistä tehokkaammin: Aina A-luokan polttopuuta tekevä Perfect Split™ -halkaisumenetelmä ja kovaa käyttöä kestävä, hydraulisesti säädettävä raamikirves.

Kaikki koneen tärkeimmät toiminnot on sijoitettu yhdellä kädellä käytettävään joystickiin, jonka avulla ohjataan syöttöä, sahausta, halkaisua ja pudotuslevyä. Uusi logiikkaohjaus mahdollistaa myös puoliautomaattiset toiminnot. Esimerkiksi Perfect Split™ -halkaisuterää käytettäessä kone tunnistaa automaattisesti tarvittavat halkaisukerrat. Japa® 405:ssä on patentoitu, tärinän avulla halkaistuista puista roskat poistava, Perfect Clean™ -puhdistusjärjestelmä, joka asennetaan koneeseen halkaisun jälkeen ja oma kuljetin kuljettaa roskat pois.

Aktiiviset turvaverkot helpottavat käyttöä ja parantavat näkyvyyttä koneen sisälle. Koneen suunnittelussa on otettu huomioon huollettavuuden helppous sijoittelemalla keskeiset komponentit paremmin saataville.

YleisetTRETRE
Puun halkaisija (max, cm)40 cm40 cm40 cm
Puun pituus (max, cm)52 cm52 cm52 cm
TRETRE
Halkaisuvoima (T)12.5 T12.5 T12.5 T
KatkaisuTRETRE
Ketjusahan laippa16"/.325/1.5mm16"/.325/1.5mm16"/.325/1.5mm
Ketjusahan ketju16"/.325/66 L16"/.325/66 L16"/.325/66 L
Ketjusahan öljysäiliön tilavuus (L)3 L3 L3 L
Hydrauliikkaöljyn määrä (L)45 L45 L45 L
TRETRE
VoimanlähdeSähkö + traktoriTraktoriSähkö
VoimaTRETRE
Sähkömoottorin teho (kW)10 kW10 kW
Sähkömoottorin jännite (V)400 V400 V
Traktorin voimanulosotto (r/min)400 rpm/min400 rpm/min
Vaihteistoöljy80W-9080W-90
TRETRE
Paino (kg)1516 kg1416 kg1466 kg
Työasento leveys (mm)7345 mm7345 mm7345 mm
Työasento syvyys (mm)3730 mm3730 mm3730 mm
Työasento korkeus (mm)3420 mm3420 mm3420 mm
Kuljetusasento leveys (mm)3420 mm3420 mm3420 mm
Kuljetusasento syvyys (mm)1525 mm1525 mm1525 mm
Kuljetusasento korkeus (mm)2715 mm2715 mm2715 mm
Poistokuljettimen leveys (mm)300 mm300 mm300 mm
Poistokuljettimen pituus (mm)4400 mm4400 mm4400 mm
Syöttökuljettimen leveys (mm)200 mm200 mm200 mm

  • Ota yhteyttä